torstai 24. toukokuuta 2018

Crohnin taudin lääkityksestä lapsen kohdalla


Crohnin tauti on lähestulkoon aina sellainen sairaus, jota täytyy lääkitä jollain tavalla. Lääkkeinä käytetään esimerkiksi mesalatsiinia (mm. Pentasa) ja atsatiopriinia (mm. Azamun), joista jälkimmäinen on sytostaatti eli solusalpaaja. Näiden lisäksi, siis jos suun kautta otettavat lääkkeet eivät sovellu tai tehoa, on olemassa biologisia lääkkeitä, jotka voidaan esimerkiksi tiputtaa sairastavalle suoraan elimistöön sairaalassa. Kortisoni on myös yksi lääke, jota käytetään akuuttien vaiheiden rauhoittamisessa.

2-vuotiaan kohdalla lääkityksen aloittamiseen liittyi oikeastaan akuuteimmassa kriisivaiheessa kaksi ajatusta: oman pään sisäinen keskustelu siitä, miten ihmeessä pystyn antamaan lapselleni sytostaatteja, ja miten ihmeessä ne oikein saadaan 2-vuotiaalle perille? Ensimmäiseen kysymykseen vastaus oli oikeastaan yksinkertainen – on vain pakko. Suoliston tulehdus oli saatava rauhoittumaan – ja pysymään rauhallisena.

Sairauden hoito aloitettiin meidänkin kohdallamme kortisonilla ja Pentasalla, ja joka-aamuinen ja -iltainen lääkkeiden antaminen oli varsinaista taistelua. Melkein kolmevuotias ei kerta kaikkiaan voinut käsittää, miksi joka aamu piti ottaa jotakin pahanmakuista (kortisoni), joka sai melkein poikkeuksetta yökkäämään ja toisinaan myös oksentamaan. Kolme kuukautta tuntui loputtomalta ajalta (kortisonikuuri kesti sen verran). Kolme kuukautta. Mutta siitäkin selvittiin. Lääkitys jatkui Pentasan ja Azamunin kombolla kortisonikuurin jälkeen. Lääkkeiden antaminen helpottui jonkin verran, kun pahanmakuinen kortisoni putosi pois, mutta voin silti sanoa, että olen joutunut tekemään melkoisen työn, jotta lääkkeet saadaan alas joka aamu ja joka ilta. Joka aamu ja joka ilta. Joka päivä. Joka viikko. Joka kuukausi. Onneksi lääkkeiden antaminen varmaankin helpottuu lapsen ymmärryksen kasvaessa. Kunnes hän lopulta tulevaisuudessa osaa ottaa ne itse. Ja jonakin päivänä huolehtii niistä itse. Mutta sinne on vielä - onneksi - aikaa.

Mitä keinoja lääkkeiden antamiseen sitten meillä käytettiin? Tapoja on varmaankin monia, mutta meillä paras tapa oli murskata lääkkeet ja sekoittaa lusikalliseen-kahteen jotakin makeaa. Parhaaksi makeaksi osoittautui kaurajugurtti. Niiden valikoima viime syksynä oli vähänlainen, mutta jo tässä vajaassa vuodessa on kauppoihin ilmestynyt melkoinen määrä eri makuja. Aikaisemmin kirjoitinkin, että Plantin ja Oatlyn kaurajugurtit ovat maistuneet parhaiten. Millä ne lusikalliset sitten saatiin suuhun? Oikeastaan isoin tekijä on varmaankin oma jämäkkyys, eli osoittaa lapselle, että lääkkeet on pakko ottaa. Ja että aikuinen myös luottaa niiden olevan toimivia. Sen lisäksi meillä ainakin tarvittiin palkitsemisjärjestelmää, eli niin kännykkä kuin tablettikin olivat niitä palkintoja, joita sai katsoa samalla, jos otti äidin antamat lusikalliset. Ja on varmaan turha laskea, kuinka monta joulukalenteria meillä avattiin joulukuussa lääkkeiden ottamisen lomassa.
 

Hakusanoja: lääkitys Crohnin tauti, Crohnin tauti lapsella, lääkkeiden antaminen lapselle, blogi Crohnin tauti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti