keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kapselikameratutkimus - kuvantamismenetelmä, jolla nähdään myös ohutsuoli


Edellisessä tekstissäni sivusinkin tämän tekstin aihepiiriä, nimittäin kapselikameratutkimusta (kapseliendoskopia). Ohutsuolta ei saada tähystämällä nähtyä kokonaan, ei siis aikuisellakaan, jotta joten koko suolistosta saadaan käsitys, täytyy skopioiden lisäksi tehdä kapselikameratutkimus. 

Mistä tämänkaltaisessa tutkimuksessa on kyse? Pieni, parin-kolmen senttimetrin mittainen, noin suurinpiirtein Buranan kokoinen kapselikamera ohjataan jälleen (lapsen ollessa kyseessä) kevyessä nukutuksessa vatsalaukkuun, josta se lähtee eteenpäin kuvantamaan suolistoa valokuva valokuvalta. Kamera kuvaa suolistoa, ja lähettää kuvat yksitellen tutkittavan vatsan läheisyydessä sijaitsevaan minitietokoneeseen/vastaanottimeen. Tutkittavalla on kehossaan kiinnitettynä antureita (ns. ”lätkiä”), joista tieto kulkee piuhojen kautta vastaanottimeen. (Toistaiseksi tätä ei voida tehdä täysin langattomasti, vaikka se lienee tämänkin tutkimuksen tulevaisuutta. Kysytty on!) Kurjinta tässä tutkimuksessa pienen lapsen kohdalla on ehkäpä juuri näiden lätkien koko, sillä ne on mitoitettu aikuisen kehoon sopiviksi. Kaksivuotias on siis tässä tutkimuksessa melko lailla lätkien peitossa. Eikä se liimaaminen, vaan niiden poisottaminen… Yritäpä irroittaa laastari lapseltasi. Sen tilanteen voi kapselikameratutkimuksen kohdalla kertoa noin kymmenellä. Ja harmituksen ainakin sadalla. 

Tutkimus on ohi, kun kapselikamera poistuu luontaista reittiä ulos kehosta. (Kameran ulostulo täytyy siis seurata!) Kapselikamerahoitaja naurattikin meitä, ettemme saisi hämmentyä, jos kamera yhä vilkuttaisi valoa pottaan saavuttuaan. Se ei kuulemma kuvaisi siinä vaiheessa enää ;) Poistuminen on pienellä lapsella erittäin nopeaa – voidaan puhua muutamista tunneista aina noin kahteentoista tuntiin-alle vuorokauteen. Tutkimuksen lopuksi vastaanotin palautetaan, ja sen keräämä tieto ohutsuolesta analysoidaan. 

Kapselikameratutkimus tehtiin meillä melko pian varsinaisten tähystysten jälkeen. Täten voitiin olla varmoja ohutsuolen kunnosta.

 Ja kunnossa se kohdallamme onneksi olikin. 


Hakusanat: kapselikameratutkimus, kapselikameratähystys, blogi Crohnin tauti lapsella, tähystyksen jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti