Muistelinpa menneitä

Viime kesä oli lapsen sairauden kannalta se käänteentekevä kesä – saimme nimen kaikille vastoinkäymisille. Ehkäpä siksi tämä kuluva kesä on herkistänyt ajattelemaan mennyttä ja kohtaamaan tulevan kesän uudella tavalla – erityisen lapsen äitinä (ja mieheni toki isänä). Ajattelin kirjata tähän muutamia mieleeni nousseita tapahtumia viime kesältä, kun akuutti vaihe oli siis hurjimmillaan.

- Istuimme ravintolassa koko perheen voimin. Annokset oli juuri tilattu. Minulle broileria, miehelle jokin pihvi, vauvalle tietysti omia soseitaan ja esikoiselle lihapullia ja spagettia. Annoksien saapuessa pöytään esikoisen ilme muuttuu kärsiväksi. Hän katsoo ruokaa pahoinvoivan näköisenä – onko pakko syödä? Yritetään vähäsen jotakin, sanon hänelle, ja lapsi suostuu syömään muutaman lusikallisen. Äiti, minulla on vessahätä, lapseni sanoo syötyään ne muutamat lusikalliset. Jätän miehen ja kuopuksen pöytään ja nousen siltä istumalta lapsen kanssa vessaan. Se oli elämäämme silloin.

- Kesän alennusmyynnit! Ajatuksen tasolla mukavaa – äiti koluaa liikkeessä edullisia t-paitoja ja shortseja ja lapsille löytyy kiva junarata leikittäväksi. Vaatteiden setviminen muuttuikin äkillisesti WC:ssä käymiseksi. Useaan kertaan. Tuuri oli, että WC:t sijaitsivat liikkeen vieressä. Lopulta taisin lähteä siitä liikkeestä ostamatta mitään. Se oli elämäämme silloin.

- Uimarannalla, hiekkalaatikolla, kotieläinpihalla. Kaikkea kesän kivaa touhuamista, mutta lapsen kiinnostus niihin oli vaisu. Vatsassaan selittämätön kurja olo, vaikkemme silloin sitä tienneet. Aavistimme vain. Se oli elämäämme silloin.

Nyt on tilanne toinen, ja kesästäkin voi saada enemmän irti. Ainakin järvivesi näyttäytyi lapselle jo aivan toisenlaisena elementtinä kuin aikaisemmin. Vedessähän on kivaa!

Kyllä se taas tästä.

Hakusanoja: Crohnin tauti lapsella, akuutti vaihe