Tarjoilija, tarjoilija, keitossani on... tai siis, missä täällä on vessa?

Suolistosairauksia sairastavia yhdistää ainakin yksi asia – WC-tietoisuus. Kyse ei tällä kertaa ole siitä, että on optimaalisesti kärryillä viimeisimmistä hana- tai laattatrendeistä tai tavoista kiillottaa lavuaari sellaiseksi, että voi peilin ohella katsella altaasta kuvajaistaan. Kyse on selkärankaan ohjelmoituneesta tutkasta, joka skannaa jokaisen tilan WC:n sijainnin heti kyseiseen tilaan saavuttuasi. Koska tarve vierailla kyseisessä paikassa saattaa iskeä äkillisesti, joten sijainti on tiedettävä. Tai vähintäänkin kysyttävä. Tai vaihtoehtoisesti omistettava vertaansa vailla olevat ongelmanratkaisutaidot.

Hyvä esimerkki on eilinen leikkipuistoreissumme. Olimme juuri saaneet helteestä hikisinä puistovaatteet yllemme (auringon vuoksi ne pitkähihaiset ja -lahkeiset, joista kirjoitin aiemmin), taaperrettua puistoon ja aloitettua mainiot merirosvolaivaleikit, kun toinen ilmoittaa, että on vessahätä. Mitä teimme? Juoksin poika kainalossani takaisin lähtöpisteeseemme ajatellen, että tämä on tätä meidän arkeamme nyt. Koska muutakaan vaihtoehtoa ei oikein siinä tilanteessa ollut.

En tiedä omista ongelmanratkaisutaidoistani edellisen kertomuksen perusteella, mutta sen tiedän, että ravintolassa, kahvilassa tai kauppakeskuksessa tilanteesta selviäminen on ainakin teorian tasolla helpompaa. Vähintään se henkilökunnan WC löytyy jostakin kulman takaa. Minulla on Crohn ja Colitis ry:n tavaramerkikseen rekisteröimä Vessapassi, jota näyttämällä voin ilmoittaa henkilökunnalle, että tarvitsemme vessaa nopeasti sairauden vuoksi. Vessapassi on järjestön jäsenen etu. Crohn ja Colitis ry:n verkkosivuilla (crohnjacolitis.fi, viitattu 3.6.2018) lukee lisäksi näin: Vessapassilaisen voi päästää esimerkiksi inva-WC:hen, henkilökunnan WC:hen tai maksulliseen yleisö-WC:hen, johon Vessapassin haltijan tulisi päästä ilmaiseksi. Tavoitteena on näin laajentaa sairastavien elinpiiriä ja parantaa heidän elämänlaatuaan.

Meidän perheessämme WC-tietoisuutta on harjoiteltu – tai oikeastaan sen kanssa on vaan eletty – pojan syntymästä saakka, ja diagnoosin myötä saimme syyn ja nimen tälle vallinneelle tilanteelle. Diagnoosi oli siltä osin myös helpotus – enää ei tarvinnut elää totaalisessa epätietoisuudessa ja arvuutella, miksi lapsen vatsa käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Tilanteemme on nyt lääkityksen myötä parempi kuin silloin, kun sairaus oli akuuttivaiheessa, mutta silti jotkin asiat vain säilyvät arjessamme. Kuten tämän tekstin aihepiirikin.

P.S. Pohdin tässä juuri myös, että sairauden myötä näistä vessajutuista on tullut omituisen normaali puheenaihe perheessämme... Kanssasairastuneet saattavat tietää, mitä tarkoitan.

Hakusanat: Crohn ja Colitis ry:n Vessapassi, arkea sairauden kanssa, Crohnin tauti lapsella